Koulutus ja ohjaus ovat aina tulevaisuuteen suuntaavia toimintoja. Kuitenkin käymme hämmentävän vähän keskustelua siitä, millaisen arjen keskellä elämää tulevaisuudessa rakennetaan.
Yritysjohtajia sparraavan Millennial Board yhteisön jäsenenä minulla on ollut ilo päästä tutustumaan Futures Platformiin. Tämä tutkimustietoon perustuva työväline toimii tulevaisuuden ennakoinnin tukena. Tulevaisuuden megatrendeistä Millennial Boardin tapaamisissa keskustellessamme on minulle kuitenkin käynyt tuskallisen selväksi, miten lyhytnäköiseksi keskustelumme koulutuksesta, ohjauksesta ja työelämästä on typistynyt.
Ohjausalan kollegojen kanssa keskustellessa olen huomannut, että ohjattavia mietityttää yhä enemmän, miltä alalta löytyisi varma työ ja hyvä palkka. Kehitystahdin kiihtyessä tulevaisuudestaan huolehtivan nuoren rohkaiseminen näissä keskusteluissa on yhä haastavampaa. Esimerkiksi tekoälyn kehitys avaa sellaisia ennennäkemättömiä mahdollisuuksia, joita emme osaa vielä kuvitellakaan. Tämän mahdollisuuksien avaruuden kääntöpuolena on kuitenkin kasvava epävarmuus tulevasta.
Tällä hetkellä elämän muutostahti on hyvin nopeaa: olemme neljännen teollisen vallankumouksen kynnyksellä. Digitalisaatio, robotiikka, automatisaatio, keinoäly, kaiken internet (IoE), bioteknologia ja big data muovaavat yhteiskuntia ja arkea. Esimerkiksi vuodesta toiseen ammattien kestosuosikkeina keikkuneet lääkäri ja juristi ovat isojen muutosten edessä.
Muun muassa sosiaaliset robotit, terveydenhuoltoalan automatisaatio, lisääntyvä biologisen datan kerääminen yksilöstä, etädiagnosointi ja elintulostus ovat ilmiöitä, jotka tulevat todennäköisesti mullistamaan sosiaali- ja terveysalan seuraavan 20 vuoden aikana. Ensimmäinen tekoälyjuristi Ross on jo aloittanut työskentelynsä lakiasiaintoimistolla.
On mahdollista, että vuoteen 2040 mennessä tekoäly, automatisaatio ja ihmisten tiimit työskentelevät niin tehokkaasti, että jopa 90 % maailman väestöstä jää pysyvästi palkkatyön ulkopuolelle. Futures Platformissa työn jälkeinen aika esiintyy “villinä korttina”, mikä tarkoittaa, että sen toteutumisen todennäköisyyttä pidetään pienenä (5-30%). Toteutuessaan sen vaikutukset ovat kuitenkin suuret. Aiemmin villeinä kortteina tulevaisuustutkassa ovat näkyneet muun muassa Brexit ja Trumpin vaalivoitto.
Future Platforms ennakointityövälineen näkymää: omannäköisen kartan voi rakentaa sadoista mielenkiintoisista trendeistä valitsemalla ja saada niistä lisätietoa palloa klikkaamalla.
Ennen kuin jatkamme ajatusleikkiä pitemmälle on syytä muistaa, että palkkatyö ei ole sama asia kuin työ. Puhuessani työstä tarkoitan muuttamista, kehittämistä, rakentamista ja mielekästä tekemistä. Se ei maailmasta lopu, vaan saa yhä uusia muotoja. Palkkatyö sen sijaan tulee vähenemään rajusti, häviämään tai muuttamaan muotoaan. Tähän ajatukseen on aika herätä viimeistään nyt.
Työn jälkeinen aika saattaa tuntua uhkakuvalta, mutta se johtunee pitkälti ajatuksen vieraudesta. Huolimatta palkkatyön ulkopuolella olevista massoista yritysten kilpailukyky sekä maiden bruttokansantuotteet voivat edelleen nousta. Toki tämä edellyttää reagointia muutoksiin ajoissa ja oikealla tavalla. Parhaimmillaan työn jälkeinen aika tuottaa yhä laadukkaampia hyödykkeitä ja palveluita vapauttaen samalla ihmisten aikaa työltä.
Kuten Vapaan yliopiston Marja-Liisa Trux Sitran Ratkaisu100-tapahtumassa hyvin muistutti, palkkatyö tällaisena kuin me sen tunnemme on vasta pari sataa vuotta vanha käsite. Elämää, yhteiskuntia ja ihmisiä on ollut jo aikaa ennen sitä ja tulee olemaan sen jälkeenkin. Kysymys on siitä, millaisille arvoille ja rakenteille yhteiskuntamme nojaa palkkatyön jälkeisenä aikana.
Minkä päälle esimerkiksi rakennamme identiteettimme, kun ammatti ei ole enää keskeinen ihmistä määrittelevä tekijä? Eräs tuttavani kertoi havahtuneensa suomalaisen yhteiskunnan työkeskeisyyteen Kuuban matkallaan. Siellä uusia ihmisiä tavatessaan yksikään heistä ei ollut aloittanut esittelyään hänelle kertomalla, mitä tekee työkseen tai opiskelee.
Mietihän omalle kohdallesi: mitä sinä kerrot itsestäsi ensimmäiseksi uusille ihmisille? Ja mitä jää jäljelle, kun työ- tai opiskelurooli riisutaan? Tämä tulee olemaan suuri kulttuurinen muutos ja kriisi. Millaiset välineet kasvatuksessa annamme nuorille tutustua itseensä ja rakentaa itseään koulutuksessa pärjäämiseen ja ammatinvalintoihin sidottujen roolien ulkopuolella?
Parhaimmillaan palkkatyö tarjoaa elannon lisäksi mielekästä tekemistä ja tavan kiinnittyä yhteisöön. Aiheellista onkin pohtia, minkä päälle elämän mielekkyys ja osallisuuden kokemus rakentuvat työttömässä tulevaisuudessa. Keskeiseksi muodostuu kysymys siitä, mitä voin tuoda maailmaan, miten voin auttaa muita ja miten tekemiseni liittyy isompaan kuvaan: ihmiskunnan ja yhteiskuntien kehittymiseen kohti onnellisuutta.
Ihmisillä on luonnostaa merkityksellisyyden kokemisen nälkä. Tämä tarve tulee fyysisten tarpeiden lisäksi pystyä tyydyttämään, jos haluamme rakentaa toimivia yhteisöjä ja ylläpitää yhteiskuntarauhaa tulevaisuudessakin. Yhtenä ratkaisuna on esitetty, että merkityksellisyyttä etsitään jatkossa fyysisen ympäristön sijasta virtuaalisen todellisuuden sovelluksista.
Megatrendien lisäksi mielenkiintoisia ovat myös niiden synnyttämät vastatrendit. 20 vuoden päästä kaupunkeihin on voinut esimerkiksi syntyä teknologiavapaita vyöhykkeitä, joista osa ihmisistä ei edes halua poistua. Teknologiasta irrottautumisesta voikin tulla luksusta. Teknologiavapaat vyöhykkeet ovat vain yksi esimerkki kontrollin tunteen tarpeesta, jota ekspotentiaalisen muutoksen aikakausi synnyttää.
Kontrollin kaipuu näkyy myös yhteiskunnan tasolla. Koska muutos ja epävarmuus ovat pelottavia, sytyttävät ne kaipuun takaisin tuttuun ja turvalliseen (Trumpin vaalilauseessa keskeisin onkin viimeinen sana: Make America Great Again).
Kotimaassakin tämän hetkinen työttömyyspolitiikka oirelee kaipuuta vanhaan ja kontrolliin. Esittämällä, että rakenteellinen ongelma palkkatyön ulkopuolella olevien ihmisten asemasta yhteiskunnassa ratkaistaan kontrolloimalla työhakemusten määrää, tuetaan lopulta työssä olevien hallinnan tunnetta. Ehdotuksessahan on taustalla logiikka siitä, että työtä löytyy kyllä, jos ahkerasti hakee ja täten (pitkittynyt) työttömyys on pitkälti palkkatyön ulkopuolella olevien oma vika.
Ympäröivään rakenteelliseen muutokseen herääminen voi tuntua ajatuksena liian pelottavalta: jos kysymys ei olekaan yksilön ominaisuuksista vaan maailman muutoksesta, sinä ja minäkin olemme “vaaravyöhykkeessä”. Kuitenkin pään pensaaseen laittaminen alati etenevän muutoksen edessä on uhkapeliä yksilöiden onnellisuuden ja yhteiskuntarauhan kustannuksella. Palkkatyön ideaalin vanhentuessa on mietittävä uudelleen työttömyysturvan lisäksi ainakin verotus, sosiaaliturva sekä koulutusjärjestelmä sisältöineen.
Mitä taitoja esimerkiksi arvostamme koulussa? Pidämmekö arvostettavana osaamisena sellaista, mikä on tosiasiassa tulevaisuudessa helposti koneidenkin opittavissa? Itse koen, että tällä hetkellä koulutuksen tiedolliset ulottuvuudet korostuvat liikaa eettisen osaamisen, (itse)myötätunnon, oppimaan oppimisen taitojen, ihmissuhde- ja vuorovaikutustaitojen, lohduttamisen, nauramisen ja ystävällisyyden kustannuksella (kts. myös Frank Martelan erinomainen kirjoitus aiheesta).
Työttömyyden hallinnasta tuttu kontrollin tarve on läsnä myös koulutuskentällä. Paradoksaalista on, että samaan aikaan kun oppimisen tapoja ja mahdollisuuksia pyritään säätelemään toistetaan kyllästymiseen asti elinikäisen oppimisen tärkeyttä työelämässä mukana pysymiseksi. Formaalien uudelleenkouluttautumismahdollisuuksien rajaaminen yhdistettynä tekniseen kehitykseen on omiaan lisäämään non-formaalin koulutuksen houkuttelevuutta.
Usko koulutuksen merkitykseen on koetuksella, kun korkeakoulutetut törmäävät työmarkkinoihin, joiden muutokseen heitä ei ole valmisteltu. Tutkintojen arvostus työllistymisen takaajana on laskussa kaikissa länsimaissa. Sen sijaan näytöt osaamisesta, kokemus ja kyky toimia verkostoissa kasvattavat merkitystään. Herääkin kysymys: onko enää relevanttia pitää keskustelun painopistettä siinä, mihin koulutukseen kenenkin kannattaa hakea missäkin vaiheessa, missä aikataulussa valmistua tai kuinka monta hakemusta raapustaa viikossa?
Sara
@Sara_Peltola
Kirjoittaja on ikuisesti utelias ideoija, Ohjausosuuskunta Otteen puheenjohtaja ja Millennial Board yhteisön jäsen.