Luin joululomalla Nassim Nicholas Talebin kirjan Musta joutsen (2007). Se herätti minut oivaltamaan, että ihminen ei osaa ennakoida ennakoimatonta. Toisin sanoen, me ihmiset emme osaa ottaa suunnitelmissamme huomioon sellaisia tapahtumia, joita emme osaa kuvitella tapahtuviksi. Tämä vie mielestäni pohjan kauaskantoiselta tarkalta suunnittelulta. Elämämme tarinan varrella voi tosissaan sattua mitä vain, jota emme aiempiin kokemuksiimme perustuen osaa ajatella.

Toinen seikka, jota emme yleensä osaa huomioida suunniteluissamme on oma kasvumme. Olen aina pitänyt mielikuvaharjoituksesta, jossa kuvitellaan itsensä esimerkiksi viiden, kymmenen tai 35 vuoden päähän ja mietitään sieltä käsin, millaisessa työssä haluaisi esimerkiksi olla. Edellä esittämäni oivallus laittoi minut kuitenkin havaitsemaan, että noiden viiden, kymmenen tai 35 vuoden kuluessa kasvamme samalla myös persoonina. Emme ole siis samoja ihmisiä. 15 vuotta sitten en olisi osannut ennustaa lempimusiikkiani tai tärkeimpiä harrastuksiani vuonna 2017. On hyvin epätodennäköistä, että tietäisin nytkään, mitä tulen arvostamaan tulevaisuudessa. Ennakoimattomien tapahtumien lisäksi emme osaa varmaksi tietää myöskään sitä, millaisiksi näkemyksemme, mieltymyksemme ja arvomme muuttuvat.

Tästä herääkin kysymys, että miten minä sitten suunnistan? Omassa elämässäni olen aiemmin stressannut paljon sitä, millaisia seurauksia erilaisilla elämänvalinnoillani on.

Viimeisen vuoden aikana olen kuitenkin ymmärtänyt, että vastaavanlainen stressaaminen seuraa siitä, että yrittää tietää valintojensa lopputuloksen ikään kuin ennalta. Olen nyt useasti huomannut, että tarttuessani kiinnostaviin mahdollisuuksiin, joiden taustalla ei sillä hetkellä tunnu välttämättä olevan edes järkisyytä, ne ovat poikineet paljon hienoja ennakoimattomia asioita ja uusia mahdollisuuksia.

Sosiodynaamisen ohjausteorian kehittäjän Vance Peavyn (2006) mukaan merkitykset ovat ikään kuin kompassi, joiden perusteella yksilö suunnistaa elämässään. Asioille antamistamme merkityksistä löytyy suunta, jota kohti voimme lähteä seuraavaksi. Tietämättä välttämättä, missä lopullinen päämäärä on. Tällä perusteella on siis tärkeää tietää, mitä asiat itselle oikeasti merkitsevät. Näitä merkityksiä voi pohtia esimerkiksi seuraavien kysymysten kautta:

Mitkä asiat kiehtovat ja vetävät puoleensa?
Minkä tekemisen parissa tulee hyvä olo?
Millaisten asioiden eteen olen halukas näkemään vaivaa?

Tärkeää on se, että tunnistamme nämä asiat itsessämme ja otamme suunnan niitä kohti.

Eli, mitä jos tarinamme varsinaisen päämäärän onkin tarkoitus olla yllätys? Jos ottaisimmekin vain suunnan jonnekin ja tarkoitus olisi kasvaa prosessin mukana. Entä jos lopullisen päämäärän lukkoon lyöminen etukäteen estäisikin huomaamasta kaikkia muita mahdollisuuksia ja polkuja, joita eteen saattaisi tulla?

Mielestäni kannattaa tehdä niitä asioita, jotka oikeasti kiinnostavat ja antaa tilaa myös ennakoimattomille tilanteille ja mahdollisuuksille. Ja antaa itsensä kasvaa ja muuttua. Samaan tapaan taulua maalatessa yllättyy iloisimmin silloin, kun on antanut luovan prosessin viedä mukanaan sen sijaan, että olisi pyrkinyt vain suorittamaan kuvasta juuri tietynlaisen. Vaikka kuvahan ei tietenkään välttämättä ole valmiina juuri sellainen, mitä olisit odottanut sen olevan.

Tärkeää olisikin, että uskaltaa ottaa sen kuuluisan ensimmäisen askeleen. Vaikka ei tietäisikään varmaksi, mitä siitä seuraa.

Oman suunnan ja itselle merkityksellisten asioiden pohdinnassa ohjaaja ja ohjausprosessi ovat ikään kuin peili, joka auttaa näkemään asioita uusista näkökulmista. Ohjausosuuskunta Ote tarjoaa yksilöohjausta valintasi mukaan kasvokkain, videoneuvotteluyhteydellä, Signal-pikaviestinsovelluksella tai vaikka sähköpostilla.

Uteliasta kevättä!

Sanni
sanni.tiainen@ohjausote.com

Lisälukemistoa:
Nassim Nicholas Taleb (2007). Musta joutsen.
Peavy, R. V., & Auvinen, P. (2006). Sosiodynaamisen ohjauksen opas.